Naturcamp, päivä 1
Tiistaina kello 15.00 suuntasimme kohti Markwaldhütteä, joka oli luontoleirimme tukikohta. Se on suuri puurakennus, jonka omistaa Karlsruhelainen hiihtoseura, eikä sitä normaalisti vuokrata muille. Mökki on lähes sata vuotta vanha, mutta siellä on aurinkovoimalla toimivat valot sekä modernit vessat ja suihku.
Markwaldhütte
Majoituimme sinne neljän maissa neljän hengen huoneisiin, mutta suurin osa pojista valtasi vintin. Laittelimme ruuaksi spagettia tomaattikastikkeella ja carbonaralla ja söimme hyvällä ruokahalulla. Siivosimme pöydät ja tiskasimme astiat, ja sen jälkeen lähdimme seitsemän maissa vaeltelemaan oppaamme johdolla kohti Hornisgrindeä, joka on tämän seudun korkein huippu.
Kokkailua
Haavereiltakaan ei vältytty
Laaksossa sadetta :)
Hornisgrinde oli vuoteen 1998 Ranskan armeijan tukikohta, eli sotilasalue, jonne ei muilla ollut asiaa. Siellä on vieläkin hylättyjä rakennuksia siltä ajalta.
Aiemmin päivällä Kleine Kinzigissä kiipeämämme 350 porrasta eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi, sillä kiipesimme lähes yhtä pitkästi Hornisgrinden näköalatorniin, josta oli huikeat näkymät Schwarzwaldiin sekä Reininlaaksoon. Maisemat huipulla olivat kuin Suomessa: käkkärämäntyjä, koivuja, sekä suota tupasvilloineen :D Oppaamme selitti, että huipulla on suota, sillä maaperä ei läpäise vettä. Kiipesimme vuorelta alas takaisin mökille ja ihailimme matkalla auringonlaskua ja väistelimme etanoita.
Näköalatorni (Wir lieben Hornisgrinde!)
Tornissa
Marjo ja Hanne rotkon reunalla ;D
Suo
Saavuttuamme mökille söimme leipää, koska kaikilla oli sudennälkä. Sen jälkeen oli iltatoimien aika ja kello yhdeltätoista piti olla hiljaisuus.
Naturcamp, päivä 2
Toisen päivän aamuna saapui leiriimme herra Peter Sürth, joka on toimii "wildlife managementin" parissa. Hän on työssään tutkinut mm. susia ja muita petoeläimiä Karpaateilla Romaniassa ja on Saksan puolella mukana projekteissa, joiden avulla pyritään palauttamaan suuret petoeläimet, eli sudet, karhut ja ilvekset, takaisin Saksan luontoon.
Herra Sürth
Hän kertoi meille englanniksi faktoja petoeläinten tilanteesta Saksassa, Suomessa sekä koko Euroopan laajuisesti. Hän kyseli meiltä, miltä meistä tuntuu asua Suomessa, kun tiedämme, että metsässä on petoeläimiä. Kerroimme, että meitä ei pelota kulkea metsässä ainakaan petoeläinten takia, koska emme ole niitä siellä koskaan nähneet. Koko tilaisuuden tarkoituksena oli vähentää saksalaisten pelkoja petoeläimiä kohtaan, jotta niitä voitaisiin palauttaa takaisin Schwarzwaldiinkin.
Kävimme vielä pienen kävelylenkin metsässä herra Sürthin kanssa, jonka aikana meidän piti pohtia, mitä ravintoa metsästä löytyy esim. karhuille.
Aina niin ihana ja pinnanmuodoiltaan vaihteleva Schwarzwald <3
Iltapäivällä laitoimme ruokaa, joka oli osittain samaa kuin edellisenä päivänä, mutta spagetin lisäksi oli vielä makkaraa ja maultascheja.
Ruoan jälkeen ensimmäinen ryhmä lähti kävelemään kohti reissun kohokohtaa eli varsinaista Naturcampia, jonka sijainti oli hieman epäselvä jopa oppaalle. Loppujen lopuksi leiri sijaitsikin aika lähellä tietä olevassa laaksossa, mutta sinne oli kiemuraisia vuoristoteita pitkin todella pitkä matka.
Iloisia matkalaisia
Leirin mukavuudet yllättivät suomalaiset positiivisesti, sillä Suomessa ei ole vesivessoja ja juoksevaa vettä keskellä metsää. Myöskään täysin taivasalla ei ollut pakko nukkua, jos ei halunnut, sillä leirin vieressä oli pieni kota ja alempana puron varressa puumaja, johon saatiin pressusta katto.
Luksuskota
MMajoittumisen jälkeen alkoi halonhakkuu, joka ei saksalaisilta sujunut, ja varusteetkin, kuten kengät, puuttuivat. Seurauksena tästä kahdelle saksalaiselle tuli kirves jalkaan, mutta vain toiselle tuli haava, eikä sekään kuulemma tuntunut missään. Pojat, pojat...
Nuotion kuitenkin saatiin aikaiseksi ja siinä sitten paisteltiin makkaraa ja vihanneksia.
Nuotiolla
Juokseva vesi :D
Ruokailun jälkeen kukin vetäytyi valitsemaansa nukkumapaikkaan ja alkoi valmistautua yötä varten.
Markwaldhütelle jäänyt toinen ryhmä tutki sillä välin ryhmissä metsän eri osia, kuten puita, kukkia, ötököitä tai eläinten jälkiä. Illalla mökille saapui lepakkoasiantuntija, joka vei meidät Mummelseelle katsomaan lepakoita, joita ei kuitenkaan sinä iltana näkynyt, koska ilma oli liian kylmä. Ryhmällä oli mukana ultraäänivastaanottimet, joilla mahdolliset lepakoiden äännähdykset olisi voitu kuulla.
Naturcamp, päivä 3
Aamulla mökillä olevien ikkunoista näkyi vesisade ja sumuinen ilma ja varsinkin herra Schmiederiä huoletti leiriläisten kohtalo.
Leirissä aamu valkeni myös sateisena ja kello kahdeksalta enemmän tai vähemmän kastuneet leiriläiset aloittivat sateisen vaelluksen kohti Markwaldhütteä. Kovan sateen takia osa porukasta kieltäytyi kävelemästä koko matkaa mökille, koska herra Schmieder oli luvannut hakea heidät metsästä, jos sataa vettä.
Yhdeksän maissa mökille tuli ensimmäinen epätoivoinen soitto, jossa herra Schmiederiä pyydettiin tulemaan hakemaan leiriläisiä autolla. Asiassa oli kuitenkin pienoinen ongelma; herra Schmieder ei tiennyt, missä leiri on. Mökilläolijat alkoivat soitella leiriläisille, joihin ei kuitenkaan saatu yhteyttä, koska kenttä oli huono ja joiden puhelimien akut olivat loppu. Vihdoin opas saatiin puhelimen päähän ja herra Schmieder sai hyvät reittiohjeet. Hän ajoikin leiriin, mutta ei löytänyt leiriläisiä, koska he seisoivat leirin yläpuolella olevalla tiellä kyytiä odottamassa.
Toinen ryhmä leiriläisiä saapui jo mökille kävelemällä, mutta suurin osa porukasta, lukuunottaen opettajamme Marjon ja Hannen, oli vielä sateessa seisomassa. Vihdoin viimein oppaan kanssa yhdessä herra Schmieder onnistui löytämään loput leiriläiset ja kaikki pääsivät hengissä, mutta märkinä ja paleltuneina, takaisin mökille.
Tämän jälkeen mietittiin, pitäisikö koko leiri peruuttaa, mutta toinen ryhmä päätti kuitenkin lähteä vielä metsäleiriin.
Söimme yhdessä päivällistä mökillä (sama ruoka kuin edellisenä päivänä + gulassikeittoa) ja sen jälkeen toinen ryhmä suunnisti kohti metsää. Toista ryhmää sää suosi, eikä leirillä ei sattunut sen kummempia kommelluksia. Herra Schmieder piti saksalaisille pojille halonhakkuukoulua, joten niiltäkin haavereilta vältyttiin. Yökin meni hyvin, tosin makuupaikoista meinasi illalla syttyä sota, kun saksalaiset valtasivat suomalaisten varaaman kodan, koska eivät sittenkään halunneet nukkua taivasalla.
Sillä välin toiset toipuivat aamun koitoksista mökillä ja kävivät vielä illalla Mummelseellä lepakkojahdissa, mutta tuloksetta, sillä ilma oli vielä kylmempi kuin edellisenä iltana.
Pojat mökillä
Saksalaisten suuri järvi, suomalaisten lätäkkö: Mummelsee
Naturcamp, päivä 4
Leirin viimeisenä päivänä mökki piti siivota ja sen homman hoiti pääasiassa mökillä yötä ollut toinen ryhmä, koska leirillä ollut ryhmä saapui mökille vasta kymmenen maissa. Sen jälkeen herra Schmieder piti vielä pienen loppuyhteenvedon, jossa totesi leirin olleen kaiken kaikkiaan onnistunut. Emme voi väittää vastaan.
Iltpäivällä ei ollut mitään varsinaista ohjelmaa, mutta Schmiedereillä oli sauna koko illan lämpimänä. Osa kävi vielä Karlsruhessa shoppailemassa ja illalla grillattiin Baiersbronnin keskustassa Jakobuksen kotipihalla.
Tiistaina kello 15.00 suuntasimme kohti Markwaldhütteä, joka oli luontoleirimme tukikohta. Se on suuri puurakennus, jonka omistaa Karlsruhelainen hiihtoseura, eikä sitä normaalisti vuokrata muille. Mökki on lähes sata vuotta vanha, mutta siellä on aurinkovoimalla toimivat valot sekä modernit vessat ja suihku.
MarkwaldhütteMajoituimme sinne neljän maissa neljän hengen huoneisiin, mutta suurin osa pojista valtasi vintin. Laittelimme ruuaksi spagettia tomaattikastikkeella ja carbonaralla ja söimme hyvällä ruokahalulla. Siivosimme pöydät ja tiskasimme astiat, ja sen jälkeen lähdimme seitsemän maissa vaeltelemaan oppaamme johdolla kohti Hornisgrindeä, joka on tämän seudun korkein huippu.
Kokkailua
Haavereiltakaan ei vältytty
Laaksossa sadetta :)Hornisgrinde oli vuoteen 1998 Ranskan armeijan tukikohta, eli sotilasalue, jonne ei muilla ollut asiaa. Siellä on vieläkin hylättyjä rakennuksia siltä ajalta.
Aiemmin päivällä Kleine Kinzigissä kiipeämämme 350 porrasta eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi, sillä kiipesimme lähes yhtä pitkästi Hornisgrinden näköalatorniin, josta oli huikeat näkymät Schwarzwaldiin sekä Reininlaaksoon. Maisemat huipulla olivat kuin Suomessa: käkkärämäntyjä, koivuja, sekä suota tupasvilloineen :D Oppaamme selitti, että huipulla on suota, sillä maaperä ei läpäise vettä. Kiipesimme vuorelta alas takaisin mökille ja ihailimme matkalla auringonlaskua ja väistelimme etanoita.
Näköalatorni (Wir lieben Hornisgrinde!)
Tornissa
Marjo ja Hanne rotkon reunalla ;D
SuoSaavuttuamme mökille söimme leipää, koska kaikilla oli sudennälkä. Sen jälkeen oli iltatoimien aika ja kello yhdeltätoista piti olla hiljaisuus.
Naturcamp, päivä 2
Toisen päivän aamuna saapui leiriimme herra Peter Sürth, joka on toimii "wildlife managementin" parissa. Hän on työssään tutkinut mm. susia ja muita petoeläimiä Karpaateilla Romaniassa ja on Saksan puolella mukana projekteissa, joiden avulla pyritään palauttamaan suuret petoeläimet, eli sudet, karhut ja ilvekset, takaisin Saksan luontoon.
Herra SürthHän kertoi meille englanniksi faktoja petoeläinten tilanteesta Saksassa, Suomessa sekä koko Euroopan laajuisesti. Hän kyseli meiltä, miltä meistä tuntuu asua Suomessa, kun tiedämme, että metsässä on petoeläimiä. Kerroimme, että meitä ei pelota kulkea metsässä ainakaan petoeläinten takia, koska emme ole niitä siellä koskaan nähneet. Koko tilaisuuden tarkoituksena oli vähentää saksalaisten pelkoja petoeläimiä kohtaan, jotta niitä voitaisiin palauttaa takaisin Schwarzwaldiinkin.
Kävimme vielä pienen kävelylenkin metsässä herra Sürthin kanssa, jonka aikana meidän piti pohtia, mitä ravintoa metsästä löytyy esim. karhuille.
Aina niin ihana ja pinnanmuodoiltaan vaihteleva Schwarzwald <3Iltapäivällä laitoimme ruokaa, joka oli osittain samaa kuin edellisenä päivänä, mutta spagetin lisäksi oli vielä makkaraa ja maultascheja.
Ruoan jälkeen ensimmäinen ryhmä lähti kävelemään kohti reissun kohokohtaa eli varsinaista Naturcampia, jonka sijainti oli hieman epäselvä jopa oppaalle. Loppujen lopuksi leiri sijaitsikin aika lähellä tietä olevassa laaksossa, mutta sinne oli kiemuraisia vuoristoteita pitkin todella pitkä matka.
Iloisia matkalaisiaLeirin mukavuudet yllättivät suomalaiset positiivisesti, sillä Suomessa ei ole vesivessoja ja juoksevaa vettä keskellä metsää. Myöskään täysin taivasalla ei ollut pakko nukkua, jos ei halunnut, sillä leirin vieressä oli pieni kota ja alempana puron varressa puumaja, johon saatiin pressusta katto.
LuksuskotaMMajoittumisen jälkeen alkoi halonhakkuu, joka ei saksalaisilta sujunut, ja varusteetkin, kuten kengät, puuttuivat. Seurauksena tästä kahdelle saksalaiselle tuli kirves jalkaan, mutta vain toiselle tuli haava, eikä sekään kuulemma tuntunut missään. Pojat, pojat...
Nuotion kuitenkin saatiin aikaiseksi ja siinä sitten paisteltiin makkaraa ja vihanneksia.
Nuotiolla
Juokseva vesi :DRuokailun jälkeen kukin vetäytyi valitsemaansa nukkumapaikkaan ja alkoi valmistautua yötä varten.
Markwaldhütelle jäänyt toinen ryhmä tutki sillä välin ryhmissä metsän eri osia, kuten puita, kukkia, ötököitä tai eläinten jälkiä. Illalla mökille saapui lepakkoasiantuntija, joka vei meidät Mummelseelle katsomaan lepakoita, joita ei kuitenkaan sinä iltana näkynyt, koska ilma oli liian kylmä. Ryhmällä oli mukana ultraäänivastaanottimet, joilla mahdolliset lepakoiden äännähdykset olisi voitu kuulla.
Naturcamp, päivä 3
Aamulla mökillä olevien ikkunoista näkyi vesisade ja sumuinen ilma ja varsinkin herra Schmiederiä huoletti leiriläisten kohtalo.
Leirissä aamu valkeni myös sateisena ja kello kahdeksalta enemmän tai vähemmän kastuneet leiriläiset aloittivat sateisen vaelluksen kohti Markwaldhütteä. Kovan sateen takia osa porukasta kieltäytyi kävelemästä koko matkaa mökille, koska herra Schmieder oli luvannut hakea heidät metsästä, jos sataa vettä.
Yhdeksän maissa mökille tuli ensimmäinen epätoivoinen soitto, jossa herra Schmiederiä pyydettiin tulemaan hakemaan leiriläisiä autolla. Asiassa oli kuitenkin pienoinen ongelma; herra Schmieder ei tiennyt, missä leiri on. Mökilläolijat alkoivat soitella leiriläisille, joihin ei kuitenkaan saatu yhteyttä, koska kenttä oli huono ja joiden puhelimien akut olivat loppu. Vihdoin opas saatiin puhelimen päähän ja herra Schmieder sai hyvät reittiohjeet. Hän ajoikin leiriin, mutta ei löytänyt leiriläisiä, koska he seisoivat leirin yläpuolella olevalla tiellä kyytiä odottamassa.
Toinen ryhmä leiriläisiä saapui jo mökille kävelemällä, mutta suurin osa porukasta, lukuunottaen opettajamme Marjon ja Hannen, oli vielä sateessa seisomassa. Vihdoin viimein oppaan kanssa yhdessä herra Schmieder onnistui löytämään loput leiriläiset ja kaikki pääsivät hengissä, mutta märkinä ja paleltuneina, takaisin mökille.
Tämän jälkeen mietittiin, pitäisikö koko leiri peruuttaa, mutta toinen ryhmä päätti kuitenkin lähteä vielä metsäleiriin.
Söimme yhdessä päivällistä mökillä (sama ruoka kuin edellisenä päivänä + gulassikeittoa) ja sen jälkeen toinen ryhmä suunnisti kohti metsää. Toista ryhmää sää suosi, eikä leirillä ei sattunut sen kummempia kommelluksia. Herra Schmieder piti saksalaisille pojille halonhakkuukoulua, joten niiltäkin haavereilta vältyttiin. Yökin meni hyvin, tosin makuupaikoista meinasi illalla syttyä sota, kun saksalaiset valtasivat suomalaisten varaaman kodan, koska eivät sittenkään halunneet nukkua taivasalla.
Sillä välin toiset toipuivat aamun koitoksista mökillä ja kävivät vielä illalla Mummelseellä lepakkojahdissa, mutta tuloksetta, sillä ilma oli vielä kylmempi kuin edellisenä iltana.
Pojat mökillä
Saksalaisten suuri järvi, suomalaisten lätäkkö: MummelseeNaturcamp, päivä 4
Leirin viimeisenä päivänä mökki piti siivota ja sen homman hoiti pääasiassa mökillä yötä ollut toinen ryhmä, koska leirillä ollut ryhmä saapui mökille vasta kymmenen maissa. Sen jälkeen herra Schmieder piti vielä pienen loppuyhteenvedon, jossa totesi leirin olleen kaiken kaikkiaan onnistunut. Emme voi väittää vastaan.
Iltpäivällä ei ollut mitään varsinaista ohjelmaa, mutta Schmiedereillä oli sauna koko illan lämpimänä. Osa kävi vielä Karlsruhessa shoppailemassa ja illalla grillattiin Baiersbronnin keskustassa Jakobuksen kotipihalla.
No comments:
Post a Comment